otsake
SARJAKUVASIVUT


1985
1986
1987
1988
1989
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001

2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011

wallu

Harri ” Wallu” Vaalio

Hessu-kissa-sarjakuvaa piirtää ja kirjoittaa Harri Vaalio, lempinimeltään Wallu.
Hän on syntynyt vuonna 1956 Kärkölässä ja valmistunut luokanopettajaksi vuonna 1979 Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitokselta. Luokanopettajana Harri oli vuosina 1979–1984, ensin vuoden Lappilassa 3.–4.-luokan opettajana ja sitten neljä vuotta Järvelässä opettaen 1. ja 2. -luokkia. Tämän jälkeen hän rupesi hankkimaan leipänsä piirtämällä, kirjoittamalla sekä aikakausilehtiä taittamalla ja kuvittamalla.
 
Wallun vanhin sarjakuva on Armas, jota hän alkoi piirtää viikoittain aluksi Lämsänperäläiset-nimellä Hämeenkulma-lehteen vuonna 1977. Sittemmin Armas on ilmestynyt Suomessa yli 50 lehdessä ja sen lisäksi myös Ruotsissa, Saksassa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa. Viimeisin Suomessa ilmestynyt Armas-kirja on vuodelta 2008: Hyvä Suomi! (kustantajana Mäntykustannus Oy). Armas on myös ollut mukana useissa kansainvälisissä pilapiirros- ja sarjakuvanäyttelyissä – Vuonna 2008 Ateenassa ja Moskovassa.
 
Opettajana ollessaan Wallu teki monta kouluaiheista sarjakuvaa, joista pitkäikäisimmäksi osoittautui Pasi, joka syntyi vuonna 1979. Pasi pyörii edelleen JiiPee-lehdessä. Koulutulokkaille tarkoitetussa Maailman jännin päivä -kirjassa esiintyi Pasin ohella myös raidallinen kissa, joka vuonna 1985 sai Lasten Joulumaa -lehdessä nimekseen Hessu.
 
Muita Wallun piirtämiä sarjoja ovat muun muassa Mikrokivikausi, Punaniska, KyöPelit ja Walt Disneyn Nalle Puh. Lisäksi hänen pilapiirroksiaan on julkaistu Ilta-Sanomissa 1980-luvulla ja Opettaja-lehdessä vuodesta 1993 alkaen.
 
Lisäksi Wallu on voittanut Kemin sarjakuvakilpailun kahdesti, ollut kaksi kertaa kakkosena ja saanut kerran kunniamaininnan.
 
Harri Vaalio on Sarjakuvantekijät ry.:n puheenjohtaja.

 

Näyttely | Tekijät | Historia | Hessu-kissan sarjiskoulu | Ekstrat | Linkit
Hessu-kissan copyright: Wallu, email: wallulle (at) gmail.com | Sivujen ulkoasu: Wallu ja Anssi Vaalio, 2009